Jani toivola instagram

Jani Toivola (@janitoivo) • Instagram photos and videos

70.5k Followers, 1748 Following, 1806 Posts – See Instagram photos and videos from Jani Toivola (@janitoivo)

Jani Toivola (@janitoivo) • Instagram photos and videos

#helsinki #finland 🏳️‍ Actor. Writer. Speaker.

Jani Toivola on Instagram: “Mä tein yhden elämäni …

Jani Toivola Instagramissa : “Mä tein yhden elämäni merkittävimmistä päätöksistä toista vuotta sitten kun soitin velkaneuvontaan. Olin istunut puhelin kädessä monta kertaa aikaisemminkin. Rohkeus oli kuitenkin loppunut kesken. Häpeä omasta tilanteesta oli niin suuri että sen avaaminen kenellekkään tuntui mahdottomalta.Kohtasin äärimmäisen empaattisen ja rauhoittavan virkailijan joka oli samalla myös realistinen peili tilanteeseeni. Sain selkeät ohjeet miten toimia. Teimme suunitelman velkojen maksusta.Matka on vielä pitkä mutta huomattavasti toiveikkaampi kuin pari vuotta sitten kun tuntui että edessä on pelkkiä umpikujia. Ymmärsin ensimmäistä kertaa miten taloudelliset vaikeudet voi ajaa peruuttamattomiin tekoihin. Onneksi en koskaan päätynyt sille reunalle asti. Kenenkään ei pitäisi päätyä.Ei ole ketään ulkopuolista ketä voisin tilanteesta syyttää. En missään tapauksessa ole tarinan uhri ja kanna vastuuni. Olen tehnyt paljon töitä itseni kanssa. Se on ollut kivuliasta mutta myös vapauttavaa. Oma kaatuminen inhimillistää kaikkea ympärillä. On pitänyt antaa itsellensä anteeksi ja jatkaa eteenpäin.Osana julkista työtä myös tämä on julkista. On nöyryyttävää lukea kun ulkopuoliset pilkkoo yksityisimpiä asioita. Siitäkin hetkestä on katsottava eteenpäin. En voi ottaa enää ulkopuolisten häpeää kannettavakseni. Jokainen velkojen kanssa painiva ihan varmasti kantaa riittävän isoa taakkaa ilmankin.Ensimmäinen kurotus on kaikista vaativin ja moni jää sen alle. Mun ehdoton tuki on ollut lämmin ja ymmärtävä joukko ystäviä ja perhettä. Heidän ainut moitteensa on ollut se etten pyytänyt apua aikaisemmin.Toivon sydämestäni että jokainen rahahuolien kanssa painiva uskaltaisi pyytää apua heti tänään. Et ole tehtyt mitään sellaista minkä vuoksi menettäisit ihmisarvosi.Mä olen monella tavalla etuoikeutettu ja kovalla työllä mulla on hyvätkin mahdollisuudet maksaa velkani. Meidän elämä on tällä hetkellä pääasiasaa tosi hyvää kun ei ole salaisuutta. Ja kun ei ole salaisuutta on vähemmän häpeää. On ulospääsy ja katse tulevaisuudessa.Apua : www.oikeus.fi/ oikeusapu , Helsingin oikeusaputsto: Talous ja velkaneuvonnan asiakaspalvelu ja ajanvaraus 029 56 60123 . Tai @takuusaatio”

10.9k Likes, 422 Comments – Jani Toivola (@janitoivo) on Instagram: “Mä tein yhden elämäni merkittävimmistä päätöksistä toista vuotta sitten kun soitin …

11K Likes, 422 Comments – Jani Toivola (@janitoivo) on Instagram: “Mä tein yhden elämäni merkittävimmistä päätöksistä toista vuotta sitten kun soitin velkaneuvontaan. Olin istunut puhelin kädessä monta kertaa aikaisemminkin. Rohkeus oli kuitenkin loppunut kesken. Häpeä omasta tilanteesta oli niin suuri että sen avaaminen kenellekkään tuntui mahdottomalta.Kohtasin äärimmäisen empaattisen ja rauhoittavan virkailijan joka oli samalla myös realistinen peili tilanteeseeni. Sain selkeät ohjeet miten toimia. Teimme suunitelman velkojen maksusta.Matka on vielä pitkä mutta huomattavasti toiveikkaampi kuin pari vuotta sitten kun tuntui että edessä on pelkkiä umpikujia. Ymmärsin ensimmäistä kertaa miten taloudelliset vaikeudet voi ajaa peruuttamattomiin tekoihin. Onneksi en koskaan päätynyt sille reunalle asti. Kenenkään ei pitäisi päätyä.Ei ole ketään ulkopuolista ketä voisin tilanteesta syyttää. En missään tapauksessa ole tarinan uhri ja kanna vastuuni. Olen tehnyt paljon töitä itseni kanssa. Se on ollut kivuliasta mutta myös vapauttavaa. Oma kaatuminen inhimillistää kaikkea ympärillä. On pitänyt antaa itsellensä anteeksi ja jatkaa eteenpäin.Osana julkista työtä myös tämä on julkista. On nöyryyttävää lukea kun ulkopuoliset pilkkoo yksityisimpiä asioita. Siitäkin hetkestä on katsottava eteenpäin. En voi ottaa enää ulkopuolisten häpeää kannettavakseni. Jokainen velkojen kanssa painiva ihan varmasti kantaa riittävän isoa taakkaa ilmankin.Ensimmäinen kurotus on kaikista vaativin ja moni jää sen alle. Mun ehdoton tuki on ollut lämmin ja ymmärtävä joukko ystäviä ja perhettä. Heidän ainut moitteensa on ollut se etten pyytänyt apua aikaisemmin.Toivon sydämestäni että jokainen rahahuolien kanssa painiva uskaltaisi pyytää apua heti tänään. Et ole tehtyt mitään sellaista minkä vuoksi menettäisit ihmisarvosi.Mä olen monella tavalla etuoikeutettu ja kovalla työllä mulla on hyvätkin mahdollisuudet maksaa velkani. Meidän elämä on tällä hetkellä pääasiasaa tosi hyvää kun ei ole salaisuutta. Ja kun ei ole salaisuutta on vähemmän häpeää. On ulospääsy ja katse tulevaisuudessa.Apua : www.oikeus.fi/ oikeusapu , Helsingin oikeusaputsto: Talous ja velkaneuvonnan asiakaspalvelu ja ajanvaraus 029 56 60123 . Tai @takuusaatio”

Jani Toivola on Instagram: “Tää viimeinen vuosi on ollut isoa …

Jani Toivola on Instagram: “Tää viimeinen vuosi on ollut isoa muutoksen ja myllerryksen aikaa. Itsensä tutkiskelua ja muistamista ja uuden löytämistä. Mä oon saanut oppia miten rohkeus asuu aina ihmisissä. Usein siellä minne kaikki ei osaa vielä katsoa. Tärkeintä on muistaa ettei oo mitään sääntöjä.Mä pääsin pari viikkoa sitten ottamaan kuvia suuresti fanittamani @pietaripurovaara ‘n ja huikean tiimin kanssa. Tää oli yksi niistä kauneimmista päivistä. Kiitos siitä ♥️.📷: @pietaripurovaara / style: @silandersanna / makeup & hair: @lehiojuho …#elämä #unelmat #rohkeus #omaääni #mustatuleeisonavalkoinen #gayman #gaypride #gaylove #gayfather #helsinkipride #pride”

8158 Likes, 191 Comments – Jani Toivola (@janitoivo) on Instagram: “Tää viimeinen vuosi on ollut isoa muutoksen ja myllerryksen aikaa.

8,156 Likes, 191 Comments – Jani Toivola (@janitoivo) on Instagram: “Tää viimeinen vuosi on ollut isoa muutoksen ja myllerryksen aikaa. Itsensä tutkiskelua ja muistamista ja uuden löytämistä. Mä oon saanut oppia miten rohkeus asuu aina ihmisissä. Usein siellä minne kaikki ei osaa vielä katsoa. Tärkeintä on muistaa ettei oo mitään sääntöjä.Mä pääsin pari viikkoa sitten ottamaan kuvia suuresti fanittamani @pietaripurovaara ‘n ja huikean tiimin kanssa. Tää oli yksi niistä kauneimmista päivistä. Kiitos siitä ♥️.📷: @pietaripurovaara / style: @silandersanna / makeup & hair: @lehiojuho …#elämä #unelmat #rohkeus #omaääni #mustatuleeisonavalkoinen #gayman #gaypride #gaylove #gayfather #helsinkipride #pride”

Yhdessä pantterin kanssa työmatkalla! #oulu – Instagram

603 Likes, 10 Comments – Jani Toivola (@janitoivo) on Instagram: “Yhdessä pantterin kanssa työmatkalla! #oulu”

Jani Toivola on Instagram: “Tänä aamuna juhlittiin sitä että …

Jani Toivola Instagramissa : “Tänä aamuna juhlittiin sitä että Pantteri kävi ensimmäistä kertaa yöllä pimeässä yksin vessassa. Tähän asti on aina tullut herättämään mut mukaan. Mä olin kyllä hereillä mut esitin nukkuvaa. Kuuntelin kun pieni kanta-askel pysähtyi hetkeksi mun sängyn viereen. Pieni epäröinti ja sitten lisää kanta-askelia. Nyt Pantteria ei pidättele enää mikään .Skoolattiin heti herättyämme manteli-croissantilla ja kuunneltiin kun Lasse Pöysti luki radiossa muumeja. Pantteri ihmetteli et miks radiosta tulee piirrettyjä. Mä olisin voinut kuunnella Lassea vaikka koko päivän. .Pantteri puki aamiaiselle kimaltavan lannevaatteen. On kuulemma merenneidon oikeeta ihoa. Lounaalle aikoo laittaa housut kun niillä on helpompi istua eikä irtoo kimalletta .Mua itketti kun keitin aamukahvit. Hetken pelotti että miten selvitään taas yhdestä päivästä vailla selkeää päämäärää. Tunne meni aika nopeasti pois. Muistin ettei meillä ole mitään varsinaista hätää vaikka erilaisia tunteita ja hetkiä onkin. .Kuuntelin eilen @brenebrown ‘n podcastia jossa puhuttiin siitä miten tärkeää on että osattais olla toinen toistemme todistajia näissä vaihtuvissa tunteissa ja kokemuksissa .Nyt pitäis enää osata päättää että mistä lähikaupasta haetaan karkkipäivän karkit .#pantteri #elämä #unelmat #rohkeus #lauantai #kirjatytölleni #meidänperhe #mekaks #arki #pyhä #vanhemmuus #gayman #gaypride #gayfather”

1453 Likes, 70 Comments – Jani Toivola (@janitoivo) on Instagram: “Tänä aamuna juhlittiin sitä että Pantteri kävi ensimmäistä kertaa yöllä pimeässä yksin …

1,453 Likes, 70 Comments – Jani Toivola (@janitoivo) on Instagram: “Tänä aamuna juhlittiin sitä että Pantteri kävi ensimmäistä kertaa yöllä pimeässä yksin vessassa. Tähän asti on aina tullut herättämään mut mukaan. Mä olin kyllä hereillä mut esitin nukkuvaa. Kuuntelin kun pieni kanta-askel pysähtyi hetkeksi mun sängyn viereen. Pieni epäröinti ja sitten lisää kanta-askelia. Nyt Pantteria ei pidättele enää mikään .Skoolattiin heti herättyämme manteli-croissantilla ja kuunneltiin kun Lasse Pöysti luki radiossa muumeja. Pantteri ihmetteli et miks radiosta tulee piirrettyjä. Mä olisin voinut kuunnella Lassea vaikka koko päivän. .Pantteri puki aamiaiselle kimaltavan lannevaatteen. On kuulemma merenneidon oikeeta ihoa. Lounaalle aikoo laittaa housut kun niillä on helpompi istua eikä irtoo kimalletta .Mua itketti kun keitin aamukahvit. Hetken pelotti että miten selvitään taas yhdestä päivästä vailla selkeää päämäärää. Tunne meni aika nopeasti pois. Muistin ettei meillä ole mitään varsinaista hätää vaikka erilaisia tunteita ja hetkiä onkin. .Kuuntelin eilen @brenebrown ‘n podcastia jossa puhuttiin siitä miten tärkeää on että osattais olla toinen toistemme todistajia näissä vaihtuvissa tunteissa ja kokemuksissa .Nyt pitäis enää osata päättää että mistä lähikaupasta haetaan karkkipäivän karkit .#pantteri #elämä #unelmat #rohkeus #lauantai #kirjatytölleni #meidänperhe #mekaks #arki #pyhä #vanhemmuus #gayman #gaypride #gayfather”

Avattiin eilen Pantterin kanssa laatikollinen aarteita. Muistoja …

8602 Likes, 91 Comments – Jani Toivola (@janitoivo) on Instagram: “Avattiin eilen Pantterin kanssa laatikollinen aarteita. Muistoja siitä miten kaikki alko.

Meillä oli eilen illalla iso riita. Kadulla. Matkalla kotiin. Pantteri …

Jani Toivola Instagramissa : “Meillä oli eilen illalla iso riita. Kadulla. Matkalla kotiin. Pantteri olis halunnut ottaa kengät pois ja kävellä paljain jaloin. Mä en suostunut. Kahden korttelin matka tuntui ikuisuudelta ja ohikulkijoiden katseet poltti takaraivossa. Pantterin raivo nousi. Samoin mun. Aivan kuin en olisi koskaan ollutkaan vastaavassa tilanteessa. Ei mitään käsitystä mitä pitäisi tehdä. Yritin joka kulmasta. Välillä jo melkein kohdattiin mutta sitten kaikki taas levahti. Pantteri huusi kaikella voimalla. Munkin olis tehnyt mieli. Samalla kaiken raivon keskellä katsoin Pantteria ja mietin mikä valtava voima hänessä on. Ajattelin mielessä että älä koskaan päästä tosta irti. Sen jälkeen tartuin pyörään ja olin taas vihainen .Saatiin jotenkin raahattua itsemme kotiin. Pantteri joi pullollisen vettä ja söi kaksi appelsiinia. Tuli mun luo vessaan ja sanoi että haluaisi sanoa jotain mutta jännittää. Yritin kannustaa ja sanoin että aina saa ja pitää sanoa. Epäröinnin jälkeen pyysi anteeksi. Mä yritin tunnustella että miksi anteeksipyyntö jännitti. Pantteri totesi että se on hänelle vielä uutta ja siksi vähän jännittävää. Nukahti heti. Mä jäin tuijottamaan seinää .Herättiin aamuun vähän tunnustellen. Venyteltiin sängyssä toistemme poskia. Se kenen poskia venytettiin piti yrittää samalla puhua. Pantteri kertoi haluavansa hamsterin ja uusia rooliasuja .#pantteri #elämä #elämänkoulu #unelmat #rohkeus #omatahto#omaääni #kirjatytölleni #meidänperhe#mekaks #gayman #gaypride #gaylove#gayfather”

2488 Likes, 102 Comments – Jani Toivola (@janitoivo) on Instagram: “Meillä oli eilen illalla iso riita. Kadulla. Matkalla kotiin.

2,488 Likes, 102 Comments – Jani Toivola (@janitoivo) on Instagram: “Meillä oli eilen illalla iso riita. Kadulla. Matkalla kotiin. Pantteri olis halunnut ottaa kengät pois ja kävellä paljain jaloin. Mä en suostunut. Kahden korttelin matka tuntui ikuisuudelta ja ohikulkijoiden katseet poltti takaraivossa. Pantterin raivo nousi. Samoin mun. Aivan kuin en olisi koskaan ollutkaan vastaavassa tilanteessa. Ei mitään käsitystä mitä pitäisi tehdä. Yritin joka kulmasta. Välillä jo melkein kohdattiin mutta sitten kaikki taas levahti. Pantteri huusi kaikella voimalla. Munkin olis tehnyt mieli. Samalla kaiken raivon keskellä katsoin Pantteria ja mietin mikä valtava voima hänessä on. Ajattelin mielessä että älä koskaan päästä tosta irti. Sen jälkeen tartuin pyörään ja olin taas vihainen .Saatiin jotenkin raahattua itsemme kotiin. Pantteri joi pullollisen vettä ja söi kaksi appelsiinia. Tuli mun luo vessaan ja sanoi että haluaisi sanoa jotain mutta jännittää. Yritin kannustaa ja sanoin että aina saa ja pitää sanoa. Epäröinnin jälkeen pyysi anteeksi. Mä yritin tunnustella että miksi anteeksipyyntö jännitti. Pantteri totesi että se on hänelle vielä uutta ja siksi vähän jännittävää. Nukahti heti. Mä jäin tuijottamaan seinää .Herättiin aamuun vähän tunnustellen. Venyteltiin sängyssä toistemme poskia. Se kenen poskia venytettiin piti yrittää samalla puhua. Pantteri kertoi haluavansa hamsterin ja uusia rooliasuja .#pantteri #elämä #elämänkoulu #unelmat #rohkeus #omatahto#omaääni #kirjatytölleni #meidänperhe#mekaks #gayman #gaypride #gaylove#gayfather”

Jani Toivola on Instagram: “Eka aamu mökillä. Pantteri nukku …

6358 Likes, 72 Comments – Jani Toivola (@janitoivo) on Instagram: “Eka aamu mökillä. Pantteri nukku viereisessä huoneessa mummin kanssa.

Jani Toivola on Instagram: “On se pakko tunnustaa että niin …

Jani Toivola Instagramissa : “On se pakko tunnustaa että niin paljon kuin mä tätä kotona oloa lapsen kanssa kahdestaan jännitin ja miten paljon se haastaa meidän arkea niin tuo se myös uutta tilaa havainnoida toisessa asioita joiden yli helposti kiireessä kävelee ..Naurua ja kyltymätöntä kykyä seikkailuun. Ainaista valmiutta vastata kutitukseen sekunnin varoitusajalla. Käynnistää hippa tai mikä tahansa jahtaus. Silmät laajenee onnesta heti jos on pienikin mahdollisuus painiin ..Ujoutta, keskittyneisyyttä, ärtymystä, ja voitontahtoa. Kuinka hän vihaa häviämistä ja yrittää välillä sen nojalla huijata mutta lopulta ajattelee kuitenkin että olis tasapuolista jos molemmat voittais. Ja isi ei oo koskaan huono. Edes silloin kun se häviää ..Hän tietää että Sauli on presidentti mutta oli ällistynyt kun ymmärsi että Sanna on pääministeri. Että nainen voi olla. Tuli siitä onnelliseksi ja ajatteli kirjoittaa Sannalle kirjeen jos ehtii ..Sitten tulee taas hetki kun seinät tulee liki ja aletaan törmäillä. Remppamiehet ikkunan edessä paukuttaa telineitä. Vastavuoroista ja vaihtelevaa. Päivä kerrallaan ..#pantteri #tiistai #elämä #unelmat #rohkeus #vanhemmuus #kirjatytölleni #meidänperhe #mekaks #gayman #gaypride #gayfather”

1104 Likes, 40 Comments – Jani Toivola (@janitoivo) on Instagram: “On se pakko tunnustaa että niin paljon kuin mä tätä kotona oloa lapsen kanssa kahdestaan …

1,104 Likes, 40 Comments – Jani Toivola (@janitoivo) on Instagram: “On se pakko tunnustaa että niin paljon kuin mä tätä kotona oloa lapsen kanssa kahdestaan jännitin ja miten paljon se haastaa meidän arkea niin tuo se myös uutta tilaa havainnoida toisessa asioita joiden yli helposti kiireessä kävelee ..Naurua ja kyltymätöntä kykyä seikkailuun. Ainaista valmiutta vastata kutitukseen sekunnin varoitusajalla. Käynnistää hippa tai mikä tahansa jahtaus. Silmät laajenee onnesta heti jos on pienikin mahdollisuus painiin ..Ujoutta, keskittyneisyyttä, ärtymystä, ja voitontahtoa. Kuinka hän vihaa häviämistä ja yrittää välillä sen nojalla huijata mutta lopulta ajattelee kuitenkin että olis tasapuolista jos molemmat voittais. Ja isi ei oo koskaan huono. Edes silloin kun se häviää ..Hän tietää että Sauli on presidentti mutta oli ällistynyt kun ymmärsi että Sanna on pääministeri. Että nainen voi olla. Tuli siitä onnelliseksi ja ajatteli kirjoittaa Sannalle kirjeen jos ehtii ..Sitten tulee taas hetki kun seinät tulee liki ja aletaan törmäillä. Remppamiehet ikkunan edessä paukuttaa telineitä. Vastavuoroista ja vaihtelevaa. Päivä kerrallaan ..#pantteri #tiistai #elämä #unelmat #rohkeus #vanhemmuus #kirjatytölleni #meidänperhe #mekaks #gayman #gaypride #gayfather”

Keywords: jani toivola instagram